Musiikkikoulu Alisa OY:n Säännöt

 

Kouluun ilmoittautuminen

 

  • Ilmoittautuminen on sitova, kun tuntiaika on sovittu musiikkikoulun ja oppilaan kesken. Ilmoittautuminen lukuvuodelle on sitova.

  • Ilmoittautuminen on sitova kevätlukukaudella, ellei kirjallista lopettamisilmoitusta tehdä kuluvan syyslukukauden marraskuun loppuun mennessä.

 

Opiskelijan poissaolot

 

  • Juhlapyhinä ja koulujen loma-aikoina tunteja ei ole.

  • Opettajan poissa ollessa esim. sairauden takia yksityistunnit pitää sijainen tai oma opettaja korvaa tunnit erikseen ilmoitettavana aikana. Korvaustunteja voidaan pitää myös esimerkiksi viikonloppuisin tai lukukauden päätteeksi. Opettaja voi pitää osan lukukauden tunneista yhteistunteina, jolloin myös yksityistunneilla käyvät oppilaat saavat arvokkaita kokemuksia yhteissoitosta.

  • Ryhmätunneille pyritään järjestämään aina sijainen jos oma opettaja joutuu olemaan pois. Oppilaille ilmoitetaan tekstiviestinä tunnin peruutuksesta mikäli sijaista ei pystytä järjestämään.  Mikäli opetuskertoja jää pitämättä vähintään kolme kertaa, tehdään lukukausimaksuun vastaava vähennys.

  • Lukukauden oppitunneista yksi voidaan korvata yhteisellä tapahtumalla, kuten esim. konsertilla

  • Pyydämme ilmoittamaan oppilaan poissaolosta suoraan opettajalle edellisenä päivänä.

  • Musiikkikoulu ei ole velvollinen korvaamaan oppilaasta johtuvia poissaoloja.

  • Tunneille tulee saapua sovittuna aikana. Jos oppilas myöhästyy yli 10 min., on tunti peruttu.

 

Yhteistietojen muutokset ja keskeytykset

 

  • Yhteystietojen muutoksista tulee ilmoittaa musiikkikouluun viipymättä. Koulumme ei vastaa maksuviivästyksistä, jotka johtuvat muuttuneesta osoitteesta.

  • Jos opinnot lopetetaan kesken lukukauden, kuluvan lukukauden maksut peritään kokonaisuudessaan.

 

Muut säännöt

 

  • Musiikkikoulun toimintaa ja konsertteja voidaan tallentaa ja julkaista koulun omaan- ja markkinointikäyttöön.

 

Kesäkauden opiskelu

 

  • Musiikkikoulu Alisa Oy:ssä voi opiskella myös kesäaikaan, josta on sovittava erikseen.